Savonlinja ja Kamua strategiseen markkinointiyhteistyöhön

Bussiyhtiö Savonlinja ja markkinointi- ja viestintätoimisto Kamua ovat solmineet strategisen markkinoinnin kumppanuussopimuksen. Yhteistyöllä vauhditetaan perinteikkään, mutta vahvasti uudistuvan Savonlinjan kasvutavoitteita. Taustalla ovat Savonlinjan brändiuudistus 2016, uusi liiketoimintastrategia 2019-2024 sekä joulukuussa 2019 lanseerattu Meejo-palvelu, jonka kautta voi ostaa mm. kaukoliikenne-, paikallisliikenne-, elämys-ja työmatkoja sekä erilaisia tapahtumakuljetuksia.

– Meille uusi vuosikymmen on vahvaa uudistumisen aikaa. Valitsimme Kamuan markkinoinnin kumppaniksemme, sillä vakuutuimme heidän raikkaista ideoistaan sekä tiimistä, josta saamme kaiken tarvittavan markkinointimme tueksi, kertoo Savonlinjan toimitusjohtaja Kai Honkanen.

Savonlinjan tavoitteena on keskittyä uusasiakashankintaan sekä brändien tunnettuuden kasvattamiseen. Yhteistyössä hyödynnetään Kamuan kumppanuusmallia, joka tuo joustavan, mutta tehokkaan moniammatillisen tiimin asiakkaan arkeen. Savonlinjan markkinointitarpeet ovat monimuotoisia ja sisältävät mm. sisältömarkkinointia, sosiaalisen median ratkaisuja, visuaalista suunnittelua, uusia konsepteja sekä printtimainontaa.

– Kamua on saanut selkeät kasvutavoitteet eri liiketoiminta-alueille, joita lähdemme taklaamaan markkinoinnin keinoin. Savonlinjan huipputiimin ja Mediatalo Keskisuomalaisen laajan erityisosaamisen yhdistelmällä tavoitteiden saavuttamiseen on selkeä polku. Savonlinjalla on hieno tarina perheyrittäjyydestä nyt jo kolmannessa polvessa. Olemme otettuja päästessämme osaksi tulevaa kasvutarinaa, avaa Kamuan yksilönjohtaja Jaakko Pernu.

Ensimmäinen yhteistyökampanja vauhdittaa Meejo-palvelun valtakunnallista lanseerausta.

Lisätietoja:

Kai Honkanen, toimitusjohtaja, p. 040 8430545, Savonlinja Oy
Jaakko Pernu, yksikön johtaja, p. 040 758 84 98, Kamua Oy